lauantai 14. helmikuuta 2009

Suklaanystävän kakku

Hyvää ystävänpäivää lukijani!
Ystävänpäivään kuuluu ehdottomasti ystävät ja suklaa. Siispä ystäville suklaakakkua tekemään!




Pohja

2 munaa
1 ½ dl sokeria

150 g margariinia sulana
1 dl kahvia

2 dl vehnäjauhoja

½ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

ripaus kardemummaa


Kostutukseen

1 dl appelsiinimehua

Väliin ja reunoille

2 dl kuohukermaa
130 g maitosuklaata
(käytin Pandaa, näin Jyväskyläläisenä;)
8 kpl minttusuklaa keksejä

Pinnalle

100 g tummaa suklaata
öljyä pari ruokalusikallista

Koristeeksi pursotin kermatäplät, laitoin suklaakarkin ja tein marsipaanisydämet.

1. Voitele 18 cm kakkuvuoka. Keitä kahvi. Sulata margariini.
2. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri, lisää joukkoon keskenään sekoitetut jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kardemumma. Heitä välillä sekaan myös rasvaa ja kahvia, kaikkia vuorotellen.
3. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista kakkua 200 asteessa noin puoli tuntia. (Tarkista kypsyys tikulla)
4. Anna pohjan jäähtyä kunnolla. Vaikka yön yli, niin maku vaan paranee.

5. Kiehauta väliin tuleva kerma ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita seos tasaiseksi ja anna jäähtyä kylmäksi jääkaapissa.
6. Vaahdota suklaakerma hyväksi vaahdoksi.

7. Leikkaa kakkupohja tasaisesti neljään osaan ja kokoa kakku niin, että päälimmäiseksi jää kakkuvuoan pohjaa vasten ollut kerros. Kostuta ensin jokainen osa ja laita sitten väliin kerros täytettä. (Jätä täytettä hieman kakun reunoillekin)

8. Sulata pintaa varten sulkaa varovasti mikrossa (ei täydellä teholla) ja sekoita sulan suklaan joukkoon öljy, joka estää suklaata kovettumasta aivan kovaksi=näin kakkua on helpompi leikata.
9. Kaada suklaa kakun pinnalle ja tee halutessaasi pintaan koristekuvio raapalla.
10. Sivele loppu täyte kakun reunoille ja laita keksejä tasaisin välein kakun reunoille.

11. Koristele kakku mieleiseksesi.


16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköinen suklaakakku!! Hieno koristelu!

Unknown kirjoitti...

Miten herkullisen näköinen! Saisinko palasen pienikin riittäis? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa suklaakakkua, nam :)

Anonyymi kirjoitti...

Miten maukkaan näköne...

Anonyymi kirjoitti...

Oi miten kaunis ja houkuttelevan näköinen kakku! Ihana!!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kakku, varmaan tosi hyvää! Täytyy kokeilla joku kerta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kaikille ilahduttavista kommenteista, etenkin suklaanystävien kannattaa kokeilla tätä ;) oli mielestäni sopivan makea, maitosuklaasta tehtynä voisi rueta jo tökkimään..

Anonyymi kirjoitti...

Hei, miten ja mihin väliin noi minttukeksit laitetaan? Murustellaanko ne=

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: anteeksi kun ohje on hieman epäselvä niitten osalta; ne tulee siis kakun reunoille ihan kokonaisina kekseinä :) sellasia neliön mallisia minttusuklaakeksejä

Anonyymi kirjoitti...

Ai että miten ihanan näköinen suklaakakku!!

Pahalapsi kirjoitti...

Aivan ihanalta näyttää! Ihan voisi luulla että on suoraan konditoriasta kotiin kannettu :) Miten olet tehnyt nuo päällisen kauniit koristeet? Siis nuo vaaleat?

Anonyymi kirjoitti...

Todellinen superherkku :) Tekee mieli mennä samantien laittamaan kahvia, jos saisin myös palasen kakusta..nam.

Tanja kirjoitti...

Todella kaunis luomus! :)

Noora kirjoitti...

Kääk! Tosi houkuttelevan ja maukkaan näköinen. Koristelukin on kaunis :)

Anonyymi kirjoitti...

Voiko tonne kerman sekaan laitta pätkiksiä?? =) ja onko suklaakerma kermaa mihin laitetaan sekaan kaakaota?:) herkullisen näkönen!

Nohanna kirjoitti...

Hei! Suklaakerma tarkoittaa tässä kerman ja suklaan seosta, joka jäähdytetään ennen vaahdottamista. Mutta toimii kaakao-kerma -yhdistelmäkin. Ja pätkikset kuulostaa erittäin herkulliselta :) nimim. pätkisfani