tiistai 8. heinäkuuta 2008

Mansikka-raparperi-marenkitorttu

Viikonloppu vierähti siskon ja miehensä luona vieraillessa. Sunnuntaikahvien kaveriksi piti jotain hyvää saada :) Mansikka ja raparperi yhdessä vaan on niin hyvää!









Pohja:

150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/4 dl sokeria
ripaus suolaa
2 rkl kylmää vettä

Täyte:

2 dl vettä
1 ½ dl sokeria
5 dl raparperinpaloja
1 dl mansikoita
3 rkl perunajauhoja
3 keltuaista
1 rkl voita

Marenki:

4 valkuaista
1 1/4 dl tomusokeria

1. Sekoita keskenään jauhot, sokeri ja suola. Nypi seos voin joukkoon. Lisää lopuksi vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
2. Painele taikina 26 cm voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi. Paista pohjaa uunissa + 200 asteessa n. 15 minuuttia.
3. Valmista kiisseli: Kuumenna kattilassa kiehuvaksi vesi ja sokeri, lisää raparperit ja mansikat ja keitä seosta, kunnes raparperit pehmenevät. Liota perunajauhot lasissa pieneen vesitilkaan tasaiseksi seokseksi. Nosta kattila pois liedeltä, kaada perunajauho-vesi tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen kiisselin joukkoon. Laita kattila takaisin liedelle ja anna kiisselin kiehahtaa niin, että ensimmäiset kuplat nousevat pintaan. Siirrä kattila heti pois liedeltä.
4. Anna kiisselin jäähtyä hieman ja lisää sekaan sitten keltuaiset ja voi.
5. Kaada kiisseli pohjan päälle ja valmista marenki: Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää loppuvaiheessa tomusokeri vähitellen valkuaisten joukkoon.
6. Levitä tai pursota marenki täyteen päälle ja paista torttua vielä + 175 asteessa noin 10 minuuttia -kunnes marenki on saanut kauniin rusehtavan sävyn.
7. Tarjoa esimerkiksi vaniljakastikkeen ja tuoreiden mansikoiden kera, kuten me teimme :)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kesäinen mansikkaherkku! Meikäläiselle vaan jätettiin pelkät chilit :D

Anonyymi kirjoitti...

Vaan minäpä sainkin vielä palasen =)
hyvää oli... =)

Anonyymi kirjoitti...

nohanna, tää oli nannaa :) terveisin tiskari

Anonyymi kirjoitti...

Vintage: sen siitä saa kun tulee myöhässä paikalle ;)
Mattsi: taisit saada vielä kuvan palan :)
Siskolle kaunis kiitos tiskarin hommista!!

Anonyymi kirjoitti...

Meikäläinen tais saada useammankin palan...Oli kertakaikkisen kovaa kamaa! :)