maanantai 6. lokakuuta 2008

Gluteeniton Suklaaunelma


Eilen olin kivoissa yllätysjuhlissa, jokainen toi jotain syötävää, minä tein kakun. Gluteenitonta leivontaa toivottiin, joten suuntasin Suomen Keliakialiiton www-sivuille ja löysin sieltä tämän kakun ohjeen nimellä Vastustamaton suklaatorttu. Ja sitä se oli :D Hieman muunsin ohjetta, joten laitan ohjeeni vielä tähän.





Pohja

150 g gluteenittomia keksejä
75 g margariinia

Täyte

4 liivatelehteä
½ dl vahvaa kahvia
175 g tummaa sulatettua suklaata
150 g ranskankermaa
½ dl sokeria
2 munaa
2 ½ dl vispikermaa

1. Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit esimerkiksi muovipussin sisällä hienoksi muruksi ja sekoita ne sulatetun margariinin kanssa massaksi.
2. Tasoita keksimassa vuoan pohjalle.
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen siksi aikaa, kun valmistat muun osan täytteestä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Keitä kahvi. Sulata suklaa kulhossa ja lisää sekaan ranskankerma.
5. Liuota liivatteet kuumaan kahviin ja lisää seos ohuena nauhana suklaa-ranskankerma-seokseen koko ajan hyvin sekoittaen.
6. Lisää sekaan vielä muna-sokeri-vaahto ja vispikermavaahto. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos pohjan päälle.
7. Anna kakun hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Koristele esimerkiksi kaakaojauheella ja suklaakuvioilla.



6 kommenttia:

Kaarina kirjoitti...

Makoisan näköinen. Kerropa yksi asia; minua aina mietityttää nuo kakut, joihin tulee raakoja munia. Siis massa jota ei kypsennetä esim. uunissa paistaen. Onko sitä ihan turvallista syödä?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kaarina! Satuitpa kysymään sopivaan aikaan asiasta; koulussa on juuri meneillään hygieniaosaamisen kurssi ja sen verran olen oppinut, että kun käyttää suomalaisia kananmunia (ja suomessahan ei muita käsittääkseni myydä), ei ole huolta salmonellasta, vaikka munia ei kypsennettäisi. Ulkomailla tämän kaltaiset kakut kannattaa jättää mielummin syömättä, salmonellan riskin vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Nam, tämä näyttää ihanalle. Oot tosi taitava ja selkeästi oikealla alalla!:D

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköinen kakku!!

Itsekin hygieniaosaamisen tunnilla ja tentissä kk sitten olleena, yhdyn Nohannan mielipiteeseen tuossa kananmuna asiassa =)

Anonyymi kirjoitti...

Jos kakku on gluteeniton, niin miten tuon kaakaojauheen kanssa..? Kärsiikö sitä käyttää edes koristelussa, jos kakkua syö todella keliaakikko. Kysyypi hän, joka ei tähän hätään viitsi raahautua katsomaan kaakaojauhepaketin kyljestä, että mitä se sisältää;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset kommenteista!
Anonyymi: Sen verran uskallan sanoa, että useissa gluteenittomissa leivonnaisissa käytetään kaakaojauhetta, joten olettaisin sen sopivan keliaakikon ruokavalioon. En ole asiaan sen tarkemmin perehtynyt.