keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Murokupit



Leipuri-kodiittoriksi opiskeleva kaveri on tulossa käymään, niin oli suorastaan pakko leipoa ;) terkut vaan. Oikeasti tarkoitus oli kokeilla uusia pieniä vuokia. Tein murotaikinapohjan, paistoin ja täytin kerma-vaniljakreemi-seoksella, persikalla ja pinnalle laitoin koristeeksi pari sokerissa kieriteltyä mustikkaa. Näitä voi täyttää kuten haluaa, vain mielikuvitus on rajana.


Murotaikina

100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten.
2. Sekoita keskenään loput aineet ja lisää taikinaan.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Vaniljatäytteiset korvapuustit

Aloitin ensimmäisen työharjoittelun loppiaisen jälkeen ja päivät kuluu siellä leipoessa, joten on kotona leipominen jäänyt hieman vähemmälle. Eilen paistelin kuitenkin pullia pakastimeen illan ratoksi (:





Taikina

5 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
150 g voita tai margariinia
vehnäjauhoja tuntumalla

Väliin

2 dl vettä
½ dl vaniljakreemijauhetta
margariinia
sokeria
kanelia

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää sekaan suola, kardemumma, sokeri ja osa jauhoista.
2. Vaivaa taikinaa, lisää pehmeä/sula margariini ja jauhoja, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista ja muodostuu hyvä sitko.
3. Anna taikinan levätä lämpimässä paikassa peitettynä noin puoli tuntia.
4. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli paloista suorakaiteen muotoiset, noin 20 cm korkuiset levyt. Sekoita keskenään vesi ja vanlijakreemijauhe ohjeen mukaan. Levitä taikinalevyille margariinia, vaniljakreemiä, sokeria ja kanelia. Kääri levyt tiiviiksi rulliksi ja leikkaa rullasta noin 4 cm levyisiä paloja.
5. Muotoile palat puusteiksi painamalla keskelle molemmilla peukaloilla syvä kolo.
6. Nostata pullia noin puoli tuntia lämpimässä, voitele ne ja ripottele päälle raesokeria.
7. Paista pullia +225 asteessa 10-15 minuuttia.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Mokkaneliöt


Näiden tuttujen mokkaneliöiden ohjeen otin kirjasta Keittiön kautta

Pohja

4 munaa
4 dl sokeria
200 g margariinia tai voita
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa

Kuorrutus

100 g suletettua voita tai margariinia
1 dl kylmää vahvaa kahvia
6-7 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon sulatettu (ei kuuma) rasva, keskenään sekoitetut vehnäjauhot+leivinjauhe+vaniljasokeri, sekä maito.
3. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, levitä tasaiseksi ja paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
4. Anna pohjan jäähtyä kunnolla. Sekoita vispilällä voin ja kahvin joukkoon siivilän läpi tomusokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Levitä kuorrute tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle.
5. Säilytä mokkaneliöitä jääkaapissa. Nämä ovat muutenkin parhaimmillaan aivan kylminä tarjottuina!