sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Omenapullat

Syksyn satoa pulliin :)




Taikina (n. 25 kpl)

5 dl vettä tai maitoa
50 g hiivaa
1 ½ tl suolaa
1 ½ dl sokeria
2 rkl kardemummaa
1 kananmuna
150-200 g voita sulatettuna
vehnäjauhoja

Täyte

2 dl rahkaa
3/4 dl kermaa
3/4 dl sokeria
½ dl vanilliinikreemijauhetta
1 kananmuna

omenaa

1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja kananmuna. Lisää joukkoon vehnäjauhoja ja loppuvaiheessa sula rasva.
2. Vaivaa takinaa huolella ja lisää jauhoja pikkuhiljaa, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista.
3. Anna taikinan levätä 15 min.
4. Muotoile takinasta pyöreitä pullia.
5. Kohota pullia lämpimässä, vedottomassa paikassa puolesta tunnista tuntiin.
6.Valmista täyte sekoittamalla ainekset keskenään.
7. Paina kohonneisiin pulliin lasilla syvennys keskelle ja voitele laidat kananmunalla. Laita täytettä koloon ja laita päälle omenaviipale sekä raesokeria.
8. Paista pullia uunin keskiosassa +225 asteessa 10-15 minuuttia.

torstai 10. syyskuuta 2009

Valkosuklaa-passion hyydykekakku

Tein synttäreilleni edellisestä valkosuklaa-lime -kakusta muunnelman: pohjaksi tein mantelipohjan, jonka ohje on Maku -lehden sivuilta ja päälle passion-mango kiilteen.
Pohja toimi tosi hyvin ja sillä saa kivaa vaihtelua hyydykekakkuun.










Pohja

1 pötkö (150 g) mantelimassaa
2 munaa
40 g voita
1/2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Pingota leivinpaperi Ø 24 sentin irtopohjavuokaan ja voitele vuoka.
2. Raasta mantelimassa kulhoon ja lämmitä mikrossa kädenlämpöiseksi (30–40 sekuntia).
3. Vatkaa munat mantelimassan kanssa vaahdoksi.
4. Sulata voi ja vatkaa se lämpimänä muna-mantelimassaseokseen.
5. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan käännellen. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 12–15 minuuttia. Jäähdytä pohja.


Kiille

100 g (Semper) -mangososetta
1 dl vettä
3/4 dl sokeria
3 passionhedelmän sisus
3 liivatetta

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Mittaa kaikki muut aineet paitsi liivate kattilaan ja kiehauta.
3. Ota kattila liedeltä ja sekoita liivate kuumaan seokseen.
4. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi ja kaada varovasti hyytyneen täytteen päälle.



lauantai 29. elokuuta 2009

Opinnäytetyö osa 1

Aloitin opinnäytetyöni jo hyvissä ajoin :D Tässä on ensimmäinen osa tulevasta työstä, joka liittyy juhlaviin hyydykekakkuihin; häihin tilatut valkosuklaa-lime juustokakut sadalle hengelle (tein viisi 20h kakkua). Projekti alkoi kahden reseptin testauksella ja muutaman erilaisen koristelun teolla. Hääparin maistettua kakkuja kehittelimme yhdessä opettajan kanssa reseptiä lisää niin, että saimme siitä toimivan ja asiakasta miellyttävän. Täytyy sanoa, että olen lopputulokseen tyytyväinen, kakun rakenne on hyvinkin toimiva ja koristelu myös. Uskomatonta, miten yksinkertaisilla koristeilla kakusta voi saada näinkin näyttävän! Kakkujen pinnassa on koristeraappaus sekä kylmähyytelö. Valkosuklaakoristeet esittävät joutsenia ja sopivat hyvin hääkakkuun.






En laita tälläkertaa resptiä tänne yleiseen jakoon, jää jotain omaan jemmaankin ;) Mutta kakussa käytin juustona mascarponea ja aion opinnäytetyöni tiimoilta kokeilla erilaisia tuorejuustoja hyydykekakuissa: sitä, kuinka ne toimivat ja eroavat toisistaan.


maanantai 24. elokuuta 2009

Opiskeluja

Laitetaan muutama kuva koulutöistä, ettei täällä oo ihan kuollutta :)




Bebet




Aleksanterit


perjantai 14. elokuuta 2009

Lakuleivokset


Pikkuveljen kakskymppisille





Pohja

3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte

1 prk Sunnuntai vanilja tuorejuustoa
1 prk (2,5 dl) Flora vanillaa
1 sitruunan mehu
5 liivatelehteä
lakritsikastiketta

Pinnalle

2 dl kuohukermaa
1 pss kick -karkkeja

1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää joukkoon varovasti sekoittaen keskenään sekoitetut muut ainekset.
2. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista pohjaa +225 asteessa 6-10 minuuttia.
3. Kumoa pohja kuumana sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä sillä välin kun valmistat täytteen.
4. Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen kymmeneksi minuutiksi. Vatkaa Flora vanilla löysäksi vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto ja sitruunamehu. Kiehauta tilkka vettä kattilassa ja sulata liivatteet siihen. Anna liivateseoksen hieman jäähtyä ja kaada se sitten ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen.
5. Leikkaa pohja kahteen osaan ja aseta toinen levy jonkin sopivanmuotoisen astian pohjalle. (itse käytin uunipeltiä pienempää ja korkeareunaisempaa vuokaa) Laita reunoille kalvot jos haluat reunoista siistit ja hyvin irtoavat. Kaada puolet täytteestä pohjan päälle.
6. Kaada lakritsikastiketta täytteen päälle raidoiksi ja kaada loppu täyte kastikkeen päälle. Laita kastiketta vielä täytteen päälle. Pyöräyttele täytettä hieman lusikalla, jotta lakritsikastikeesta tulee kaunis kuvio täytteeseen.
7. Aseta toinen pohjalevy täytteen päälle ja anna leivosten hyytyä jääkaapissa parin tunnin ajan.
8. Poista leivokset vuoasta ja tee pinta: Keitä kermaa ja karkkeja miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia koko ajan sekoittaen, kinuskin tapaan. Kaada seos leivosten pinnalle ja anna sen hieman jäähtyä jääkaapissa, ennenkuin leikkaat tuotteen annospaloiksi.


torstai 30. heinäkuuta 2009

Barbiekakkua prinsessoille


Näitä kakkuja on näkynyt blogeissa jo pidemmän aikaa ja nyt sain itsekin tilaisuuden kokeilla tämän tekoa pikku prinsessojen hyvin vaaleanpunasävytteisiin puutarhapartyihin :)





Uusi pintakuviointitarvikekin pääsi koekäyttöön:






Väliin laitoin appelsiinitäytettä:
1 prk appelsiinituorejuustoa
1 prk Flora vispiä
vaniljasokeria
sokeria (maun mukaan)

ja

sekamarjatäytettä:
1 prk Flora vispiä
2 dl rahkaa
1,5 dl sekamarjahilloa
vaniljasokeria

Kakun kokosin kahdesta kakusta: toinen oli 6 munan pyöreä pohja ja toinen kahvikakkuvuokaan (reiällinen) tehty 3 munan pohja. Barbien jalat käärin folioon ennen kakun sisälle laittamista. Pinnalle levitin ohuelti vispikermaa ja päällinen on marsipaanin ja sokerimassan seosta. Kakku alkoi liian pitkän ja helteisen matkan aikana vettyä pahasti ja lopulta mekko repesti edestä ja rupesti valumaan alaspäin, harmi. Taisi se silti maistua ja ihastuttaa päivänsankareita :)







sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Mansikkakakkua a´la sarianne



Kermaisinta kakkua ikinä :D isosiskon tekemänä, waude. Ja ruusutkin oli nimipäivän kunniaksi aseteltu kauniisti maljakkoon, kiitos!