maanantai 18. elokuuta 2008

Porkkanasämpylät auringonkukansiemenillä

Näin opiskelijana täytyy taas totutella elämään pienemmällä budjetilla = leipoa itse leipänsä ;) Perusohjeen taikinaan otin Keittiön kautta -kirjasta, lopun sovelsin sopivista aineksista ja hyviä tuli.







Taikina:


6 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl (inkivääri) siirappia
½ dl öljyä
1 dl auringonkukansiemeniä
2 porkkanaa
8 dl sämpyläjauhoja
vehnäjauhoja tuntumalla

1. Murenna ja liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää sekaan suola, siirappi, öljy, auringonkukansiemenet ja raastetut porkkanat, sekä sämpyläjauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi.
2. Anna taikinan kohota lämpimässä liinan alla kaksinkertaiseksi.
3. Lisää vehnäjauhoja ja alusta taikina sopivan paksuiseksi, varo laittamasta jauhoja liikaa. Äiti on opettanut että taikina kannattaa jättää mielummin vähän löysäksi, näin sämpylöistä tulee pehmeämpiä (:
4. Muotoile taikinasta haluamasi muotoisia sämpylöitä, laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, ja anna sämpyjen kohota uunin lämpiämisen ajan.
5. Sivele kohonneet sämpylät vedellä tai munalla ja ripottele pinnalle esimerkiksi auringonkukansiemeniä (joista tulee ihanan makuisia kun paahtuvat) tai juustoraastetta. Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkäs sulla on opiskelut lähteneet käyntiin, jouduitko vaihtaan asuinpaikkakuntaa - hokasin jostain postauksesta et olet muuttanut uuteen kotiin? Mie oon kans samoissa tunnelmissa elikkä pitää alkaa leipomaan ahkerammin sämpylöitä ja leipiä ko on niin kallistununeet kaikki ruoat. Viisi immeistä ko pääsee leipäpussille niin äkkiä pohja näkyy :). Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

mulla on just taikina kohoomassa :) inkiväärisiirappia, porkkanaa, auringonkukan ja pellavan siemeniä.. nälkä :)

Anonyymi kirjoitti...

tarjuska s: hyvin on opiskelut alkaneet, vihdoin päästy myös käytännön töihin :) kivaa! kiitokset ja iloisia syyspäiviä sinullekin!

sarianne: tuli varmaan hyviä :D

Vaahtera kirjoitti...

Taisin tänään hoksata, että kas olemme samalla luokalla, vai olenkohan aivan väärässä?

Anonyymi kirjoitti...

tarjuska s, unhottui vastata kysymykseen: olen tosiaan vaihtanut asuinpaikkakuntaa parinsadan kilometrin verran..

vaahtera: voi todella olla mahdollista :) mistä huomasit moisen?

Willis kirjoitti...

jestas mitä ihania ohjeita taas täällä...pitäisi varmaan välillä hieman leipoakin ja katsoa täältä sinun ihanilta sivuilta kaikkia ohjeita ...ihanaa aina täällä