lauantai 2. lokakuuta 2010

Punaherukka-marenkitorttu

Tein eilen hyydykekakun ja siitä jääneet valkuaiset oli käytettävä johonkin. Lisäksi pakastimessa on majaillut yksi punaherukkarasia jo toista vuotta. Niistä syntyi tämä etenkin kylmänä todella maittava torttu! Kuvat on otettu juuri paistetusta tuotteesta, jolloin pohja oli aika kostea, mutta kun torttu oli pari tuntia jääkaapissa, ei tuota liikaa kosteutta enää ollut.





Pohja

150 g voita
1 dl sokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kylmää vettä

Vaniljakiisseli

1 dl kermaa
1 dl maitoa
2 rkl maissitärkkelystä (maizena)
½ dl sokeria
½ vanlijatangon siemenet
1 rkl voita

Punaherukkatäyte

200 g punaherukoita
½ dl sokeria
1,5 dl vettä
2 rkl perunajauhoja

Marenki

4 valkuaista
1 ½ dl sokeria

1. Valmista pohjataikina: sekoita ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.
2. Tee sillä välin vaniljakiisseli: mittaa kattilaan maito, kerma, sokeri, vanilja ja maissitärkkelys. Kuumenna, kunnes seos sakenee. Ota pois liedeltä ja lisää voi.
3. Tee punaherukkatäyte. Mittaa kattilaan punaherukat, sokeri ja vesi. Anna kiehua hetki ja lisää joukkoon pieneen tilkkaan kylmää vettä sekoitetut perunajauhot. Ota kattila liedeltä, kun seos kuplahtaa.
4. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.
5. Kauli taikinasta parin millin paksuinen ympyrä ja vuoraa sillä vuoan pohja ja reunat. Pistele pohja haarukalla ja esipaista uunissa +200 asteessa n. 15-20 min. (Saa olla lähes kypsä.)
6. Levitä pohjan päälle vaniljakiisseli ja punaherukkatäyte. (Itse pursotin punaherukkatäytteen renkaina, jolloin se näkyy leikkauspinnassa hauskasti.)
7. Valmista marenki: vatkaa huoneenlämpöisiä valkuaisia, kunnes niistä muodostuu kestävä vaahto ja lisää loppuvaiheessa sokeri vähitellen joukkoon. Pursota tai levitä marenki tortun pinnalle.
8. Paista vielä +200 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.
9. Tarjoa hyvin jäähtyneenä.





10 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Tuota kun sais palan...

nohanna kirjoitti...

Vaikka kaks!

sarianne kirjoitti...

ihana <3 ikävä sinuu ja sun leivoksia :)

nohanna kirjoitti...

Tervetuloo syömään millon vaan ;))

Anonyymi kirjoitti...

http://www.ullanunelma.fi/product_catalog.php?c=284
Ookko hakenu?

Sanna kirjoitti...

Todella, todella hyvän näköinen!!
ja niin tyylikäskin vielä.

nohanna kirjoitti...

Kiitti Sanna!

kapu kirjoitti...

Kyllä tuo olis varmaan maistunut kapullekin...

Tante Maarit kirjoitti...

Kiitos TODELLA MAITTAVASTA ohjeesta! Itse tein tortun käyttäen vadelmia (kun kaupasta ei saanut punaherukoita...) ja hyvin toimi niinkin. Torttu sai kovasti kehuja syöjiltään. Torttu myös säilyy tarpeen vaatiessa jokusen päivän jääkaapissa.

nohanna kirjoitti...

Hei tosi kiva kun olet kokeillut ohjetta! Soveltamalla voi löytyä yllättävän hyviä ja uusia makuelämyksiä :))