keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Mustaherukkajuustokakku

Juhannuksena meillä syötiin tätä. Ainakin kahdesti. Hyvää!




Pohja

150 g digestive -keksejä
50 g voita

Mousse

2,5 dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g mustaherukoita
6 liivatelehteä
0,5 dl vettä

Kiille

1 dl vettä
1 dl kuningatarsosetta
3/4 dl sokeria
tilkka sitruunamehua
4 liivatelehteä

1. Murskaa digestivekeksit. Helppo ja nopea tapa on laittaa keksit vahvan muovipussin sisään ja vetää kaulimella keksit muruiksi. Sulata voi ja sekoita se murujen sekaan.
2. Vuoraa irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla ja laita reunoille kalvo jos haluat hyvin tasaisen pinnan reunoihin. Painele muruseos pohjaksi leivinpaperin päälle.
3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi, lisää sekaan tuorejuusto, ranskankerma, sokerit ja soseutetut mustaherukat. Kuumenna vesi kattilassa kuumaksi ja liuota liivatteet veteen. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää se sitten sähkövatkaimella hyvin sekoittaen täytteen joukkoon.
4. Kaada täyte pohjan päälle. (täytteen tulee olla riittävän löysää, jotta lopputuloksesta saa tasaisen)
5. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia, mielellään yön yli. Laita kakku vähäksi aikaa pakastimeen, ennekuin teet kiilteen päälle -näin se hyytyy nopeammin kakun pinnalle.
6. Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin viideksi minuutiksi. Mittaa kattilaan vesi, kuningatarsose, sokeri ja sitruunamehu ja kiehauta seos. Lisää kuumaan seokseen liivatteet, sekoita hyvin (varmista, että liivate on liuennut) ja jäähdytä seos suunnilleen ihon lämpöiseksi. Kaada kiille kakun pinnalle varovasti ja laita kakku jääkaappiin. Tarjoa aikaisintaan muutaman tunnin kuluttua.




22 kommenttia:

sarianne kirjoitti...

raikasta ja täyteläistä herkkua, nami :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis!!

Jonna from Hel kirjoitti...

Ihanan näköinen kakku!

Unknown kirjoitti...

Kauniisti koristeltu. usein yksinkertaisuus on valttia!

nemo kirjoitti...

Voi miten kaunis kakku! Kuulostaa ihanalta.

Mira - Karamelli cakes kirjoitti...

Voi kun kaunis ja suussa sulavan herkullisen näköinen juustokakku. Täydellinen!

kapu kirjoitti...

Oli tosi herkullista,meinas viedä kielen...kiitos Nohanna.

nohanna kirjoitti...

Kiitosta vain :D pysyttelen näköjään tällä yksinkertaisuus -linjalla..

Cakesusan kirjoitti...

Tämän ohjeen kyllä nappaan talteen, kuulostaa niin herkulta! Kakku on myös upean näköinen, mahtavan tasainen reunakin!

*Kirsi kirjoitti...

Tein tätä ensimmäistä kertaa viikonloppuna, oli ihan mielettömän hyvää!!

nohanna kirjoitti...

Kirsi: Kiva kun oot testannut :D

Anonyymi kirjoitti...

miten saat nuo kerrokset noin tasaisiksi? :) minulla on aina kiille toiselta puolelta paksumpaa jne... :( keksipohjakin jää aina paksummaksi jostain kohti. onko sinulla vinkkejä?

nohanna kirjoitti...

Painelen pohjan murut tasaiseksi yleensä muovisella raapalla (ainakin leivontatarvikeliikkeet myyvät) tai kakkutelineen puolikkaalla. Myös ihan tavallisen ruokalusikan alapuoli toimii suhteellisen hyvin. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että pohjan ulospäin näkyvä reuna on tasainen.

Vuoan reunalla käytin piirtoheitinkalvosta leikattuja suikaleita, jolloin niistä sivuista tulee siistit irtopohjavuokaa käytettäessä.

Täytteen massasta kannattaa tehdä aika löysää, eli kermaa ei kannata vatkata täyteen tilavuuteen. Tällöin täyte levittyy itsestään tai pienen ravistelun avulla pohjan päälle.

Pinnan kiilteen kanssa tärkeää on, että sen hyydyttää tasaisella alustalla! Jääkaapeissa on usein erikorkuisia osia, jolloin kakku jää helposti vinoon ja löysä kiille hyytyy epätasaiseksi kerrokseksi.

Toivottavasti näistä on apua :)

ikki kirjoitti...

Aivan ihana kakku! Kiitos reseptistä. Ja onnea valitsemallasi tiellä!
Haave jota mä en koskaan toteuttanut kuin vain näin "koti"leipurina.

Seurailen ja varmasti kokeilen vielä muitakin makuja.

Hennas kirjoitti...

Kiitos tästä ohjeesta, kakku oli mielettömän hyvää! Meillä kakku pääsi juhlapöytään tarjolle ja se keräsi runsaasti kehuja myös vierailta. Tein täytekakun koristelut myös tekemiesi hääkakkujen inspiroimina, joten jatkossa varmasti tulen seuraamaan blogiasi! Toivottavasti aika riittää sen päivittelemiseen! :)

nohanna kirjoitti...

Se on kiva kuulla, että kakkua on testattu ja se vieläpä maistuu ;) nykyään on päivittäminen kyllä valitettavan harvaa..

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos uuden suosikkikakkumme reseptistä :) Vaihdoin tuon pinnan liivatteen hyytelösokerin kanssa tehtäväksi, muuten en tällä kertaa kajonnut alkuperäiseen.

Kaisa kirjoitti...

Moikka!
Etsin mustaherukkakakun reseptiä ja pitkän selailun jälkeen ehdottomasti sinun kakkusi näytti houkuttelevimmalta :) Haluaisin siis kokeilla tätä kahden viikon päästä lapseni nimiäisissä, mutta kävin miettimään riittääkö kakku kuinka monelle. Vieraita olisi tulossa 15. Toivottavasti onnistun reseptisi kanssa :)

Anonyymi kirjoitti...

Tästä tullut meidän suosikkikakku synttäreille! tehty jos ueampana vuotena sama, mustherukat juuri nyt herkullisimmillan! Kiitos hyvästä reseptistä.

Nohanna kirjoitti...

Hei hauska kuulla, että joku vielä löytää tänne mun ikivanhaan blogiin �� Ja vielä kokeilee reseptejä, kiitos! Mustaherukat on kyllä herkkua.

Nohanna kirjoitti...

Tuhannet anteeksipyynnöt vastaamattomuudesta! Parempi kai näin pari vuotta myöhässä kun ei ollenkaan;) ihana kuulla että ohjetta on testattu, toivottavasti onnistui. Ihanaa syksyä!

Merja kirjoitti...

Hei,kuningatarsose mistä.vauvasose vai pakaste Marja kuningatar vai muu? Kiitos 🤗