lauantai 29. marraskuuta 2008

Minttusuklainen juustokakku

Tänään oli leipomislauantai. Saimme leipoa kaikenlaista kivaa kaverin äidin kahvilan tiloissa. Teimme mm. nämä todella hyvänmakuiset minttusuklaakakut, puolukkajuustokakun ja pikkuleipiä, sekä muutamia marsipaanikoristeita. Tämän kakun ohje on alunperin Seuran Ruoka-sivuilta.





Pohja

1 pkt minttu-Dominokeksejä
½ dl sulatettua voita
½ dl kahvia (tai minttulikööriä)

Täyte

4 liivatelehteä
200 g minttusuklaata
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
½ dl minttulikööriä

Pinnalle esimerkiksi suklaarouhetta

1. Murskaa keksit pohjaa varten pieneksi muruksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja kahvi.
2. Painele keksimassa leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ainakin 5 minuutiksi. Sulata suklaa (esimerkiksi mikrossa) ja vaahdota vanlijakastike.
4. Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään ja lisää joukkoon sula suklaa ja vaahdoitettu vaniljakastike.
5. Kuumenna minttulikööri ja liota liivatteet siihen. Kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon.
6. Kaada täyte pohjan päälle ja anna kakun hyytyä kylmässä ainakin muutaman tunnin ajan. Kakku tosin on parhaillaan vasta pari päivää vetäydyttyään, jos maltti riittää ;)
7. Koristele kakku vielä halutessasi esimerkiksi suklaarouheella.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Jouluiset leivokset

Kehittelin tällaisen joululta maistuvan leivoksen, joka sopisi hyvin vaikka pikkujoulutarjoiluihin. Meillä olikin tänään hyvin jouluinen päivä: riisipuuroa, joululeivoksia, pipareita, kynttilöitä. Mitä vielä, niin, kavereita :)




En hoksannut taas ottaa minkäänlaisia selventäviä vaihekuvia näiden teosta, mutta toivottavasti tästä kirjallisesta materiaalista ymmärtää tarpeeksi. Tällä ohjeella leivoksia tulee 6 kpl.

Pohja

75 g pipareita
50 g margariinia
½ dl Valion Hehku-glögiä

Täyte

2 dl Flora vanillaa
1 dl rahkaa
75 g valkosuklaata
3 liivatelehteä
2 rkl glögiä

Kiille

1 ½ dl Valion Hehku-glögiä
2 liivatelehteä
tilkka vettä

1. Jos et omista leivosmuotteja, kuten minä, tee leivoksille muotit kalvosta. Käytin apuna pientä rengasmuottia, jonka koon mukaan tein kalvosta "putkia", joihin kokosin leivokset.
2. Murskaa pohjan piparit hienoksi muruksi, sulata margariini ja sekoita ne sekä glögi keskenään tasaiseksi massaksi. Tee massasta leivinpaperin päälle melko ohut levy. Ota levystä leivoskalvojen pohjan kokoisella muotilla ympyröitä 6 kpl. Laita kalvoputket pohjien ympärille.
3. Vatkaa Flora vanilla vaahdoksi, lisää sekaan rahka ja sulatettu valkosuklaa.
4. Anna liivatelehtien liota kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Kuumenna glögi kuumaksi ja liuota liivatteet sen sekaan. Kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muun täytteen joukkoon.
5. Kaada täytettä leivoskalvojen sisään pohjan päälle melko paksu kerros. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia.
6. Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna tilkka vettä esim. mikrossa ja liuota liivatteet siihen. Kaada glögi liivatteen sekaan koko ajan sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä jonkun aikaa ja kaada se varovasti leivosten pinnalle.
7. Anna kiilteen hyytyä kunnolla jääkaapissa, ennenkuin poistat kalvot leivosten ympäriltä.
8. Koristele halutessasi vielä esimerkiksi valkosuklaalla.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Kaurapikkuleivät



Taikina:

2 dl sokeria
200 g margariinia tai voita

3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1 kananmuna

1. Vatkaa sokeri ja pehmeä (ei sula) margariini/voi vaahdoksi. Lisää vatkaten joukkoon kananmuna.
2. Sekoita keskenään loput ainekset ja lisää vaahdon joukkoon.
3. Anna taikinan levätä jääkaapissa ainakin tunnin verran.
4. Kauli taikina n. ½ cm paksuiseksi levyksi ja ota levystä haluamallasi muotilla paloja leivinpaperin päälle. Paista pikkuleipiä + 180 asteessa noin 10 minuuttia. Nämä pikkuleivät eivät juurikaan leviä pellillä.


perjantai 7. marraskuuta 2008

Kinkku-paprika muffinit

Todella nopea ja helppo tehdä vaikka iltapalaksi.



Muffinit

3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

1 tl pizzamaustetta
100 g juustoa kuutioina
50 g (pakaste)paprikaa kuutioina
75 g kinkkua paloina
1 muna

1 ½ dl maitoa
½ dl öljyä tai sulaa margariinia

1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet niiden joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa muffinipellille tasaisesti. Voitele kolot, jos et käytä silikonista peltiä.
2. Paista muffineja +225 asteessa noin 15 min.

Lisäkeaineksia voi vaihdella mielensä mukaan ja sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään! Kokeile esimerkiksi erilaisia juustoja tai leikkeleitä pilkottuina.


sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Daim

Tämän teossa olin lähinnä neuvonantajan roolissa, kun teimme näitä kämppikseni kanssa. Viikonloppu on mennyt sairastaessa ja yritän olla tartuttamatta tautia muihin :) Mutta tämä maistui myös sairaalle!



Ohje on Ullalta ja löytyy täältä. Tottakai pienin muutoksin ;)

Pohja

3 rkl voita
3 rkl siirappia
1 dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
(20 tippaa manteliaromia)

Päälle

130 g maitosuklaata, esimerkiksi Fazerin sinistä

1. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa.
2. Lisää sekaan loput ainekset (lukuunottamatta aromia, jos sitä käytät) ja keitä seosta miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää aromiaine lopuksi hyvin sekoittaen.
3. Kaada seos leivinpaperin päälle, laita toinen leivinpaperi päälle ja kauli massa tasaiseksi. Anna jäähtyä.
4. Sulata suklaa mikrossa ja levitä se jäähtyneen pohjan päälle. Vedä veitsellä suklaaseen uria, jos haluat daim-maisen kuvion pintaan.
5. Anna suklaan kovettua jääkaapissa ja leikkaa levystä paloja veitsellä.